Lauantaina oli KooKoo99:n järkkäämät Halloween -mätsärit, joissa käytiin tekemässä "kenraaliharjoitukset" tämän päivän Lahden pentunäyttelyä varten. Kehäkäytös ei ollut aivan yhtä mallikasta kuin viikko sitten ;) Mutta aina ei voi onnistua! Eli tuloksena siis ei sijoitusta, eikä kyllä mitään nauhaakaan, koska koirat arvosteltiin yksitellen.

Tänään siis olivat kauan pelätyt ja jännitetyt Lahden pentunäyttelyt. Kellojen kääntämisen takia herätykset soivat milloin sattuu ja näyttelyihin tulikin lentävä lähtö! Ehdittiin kuin ehdittiinkin ajoissa Lahti Hallille ja päästiin kehään. Rea oli hienosti ja rauhallisesti kehän laidalla odottelemassa, mutta itse kehässä... Ravaamisessa se sai jotain ihme hepuleita, se mm. yritti jahdata miun hihaa...! No, sallittakoon se lapselle. Kunhan ei enää jatka moista possuilua. Meidän luokassa oli monia hienoja koiria, joten emme yltäneet sijoituksille asti. Tuomarina toimi Päivi Eerola.
"6kk, lanneosaltaan pitkä narttu, joka esiintyy edukseen ja on iloinen ja ystävällinen. Karkea linjainen pää, kovin suuri korvien koko. Saisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä, tilava rintakehä. Askelpituus jää lyhyeksi. Kauniisti esitetty."

0 kommenttia:
Lähetä kommentti